Lappajärven kunnan koronatilanne – yhdessä olemme vahvempia!

artikkelikuva kunnanjohtajan tervehdys
Yhdessä olemme vahvempia!
 
Arvon lappajärveläiset ja kaikki te, joita tämä ikävä ja räjähdysmäisesti kasvanut koronatilanteemme koskettaa.
Lappajärven alue on päässyt ikävään julkisuuteen koronapesäkkeenä, jonka ilmaantuvuusluku on nyt huolestuttavan korkea.
 
Karanteeniin asetettuja on myös satoja, joten pandemia kurittaa nyt aluettamme sen kaikessa voimassaan ja ankaruudessaan.
Nyt jos koskaan tarvitsemme toisiamme, vaikka fyysisesti tapaamiset täytyykin rajoittaa ja suojautuminen, sekä ohjeiden kirjaimellinen tulkinta on nyt jos koskaan äärimmäisen tärkeää ja välttämätöntä.
 
Rokotuskattavuutemme on noussut, mutta se ei vieläkään ole riittävällä tasolla ja muuntautumiskykyiset variantit tekevät yleisesti koronan selättämisestä hyvinkin haastavaa kaikilla rintamilla. Korona on siis yhä keskuudessamme ja sen loppukirjoitusta meistä ei tiedä vielä kukaan.
Haluan kuitenkin näiden vakavien sanojen ohella tuoda meille kaikille toivoa ja valoa. Eritoten teille kaikille sadoille ihmisille, joita tälläkin hetkellä tämä ikävä pandemia koskettaa välillisesti tai välittömästi, niin siellä karanteenissa, sairastuneena, etätöissä tai opetuksessa, kaikille teille, kaikille meille joiden elämään tällä on isot vaikutukset.
 
On äärimmäisen harmittavaa ja turhauttavaa, että valtava positiivinen tekemisen meininki Lappajärvellä ja tietenkin koko seutukunnassamme kärsii tilanteesta, jonka suurimmat kärsijät ovat juuri he, joita meidän kuuluisi kaikin tavoin suojella.
Nyt jos koskaan meidän tulee tuntea vastuuta tilanteesta ja toimia sen mukaan. Lappajärvi on vakaasti päättänyt selvitä muutenkin haastavalla kuntasektorilla ja isojen muutoksien edessä. Lappajärvi on valinnut elinvoimaistuvan ja kehittyvän tien, siksi me emme anna tämänkään tilanteen invalidisoida itseämme, emmekä kuntaamme.
 
Me nousemme ja selätämme tämänkin vitsauksen, mutta me tarvitsemme siihen meitä kaikkia.
Me kaikki tiedämme kuinka koronasta otetaan niskalenkki, joten toimitaan myös niin ja katkaistaan tämän kutsumattoman vieraan häiriköinti ja tuhovimma.
Tarkoitukseni ei ole saarnata tai yli-dramatisoida tilannetta, joka voi olla todellisuutta huomenna missä tahansa muuallakin, vaan enemmänkin osoittaa kiitokseni ja zemppini teille kaikille, jotka olette selättämässä yhteistä vihollista.
 
Haluan myös jo tässä kohtaa kiittää meidän perusturvan henkilökuntaa, virkamiehiä, valtuutettuja ja koko laajaa sote-kenttää ja kaikkia teitä, jotka väsymättä olette ahertaneet tämän pandemian voittamiseksi.
 
Mitkään sanat tai kaunopuheet eivät korvaa sitä raakaa työtä, jota joka päivä ja joka hetki tämän asian ympärillä tehdään. Tämä arvokas työ jää monesti näkymättä ja sen todelliset sankarit taka-alalle. Te olette kuitenkin koko hyvinvointi järjestelmämme etujoukot ja työrukkaset, jotka mahdollistatte tästäkin pandemista tien ylös ja normaaliin arkeen.
 
Haluan toivottaa kaikille, voimaa, terveyttä ja jälleen näkemisen riemua tähän harmaaseen syksyyn.
 
Sami Alasara
Kunnanjohtaja
Lappajärvi
Kuvassa vaahteran lehti
Scroll to Top