Tiedote koronaviruksen vaikutuksista Lappajärven kunnan toimintaan

LAPPAJÄRVEN KUNNAN TIEDOTE COVID-19

Hallitus on linjannut neuvottelussaan torstaina 15.10.2020 sekä valtakunnallisista että alueellisista suosituksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Hallitus tekee suosituksista periaatepäätöksen valtioneuvoston yleisistunnossa ensi viikolla. Alla ajankohtaisimmat tiedotteet, mistä kuntalainen voi seurata koronavirukseen liittyviä ajankohtaisia päivityksiä.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmän mediatiedotteet:

Jarvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhman mediatiedote 15.10.2020
Tiedote – maskien jakamisesta vähavaraisille Lappajärvi, Alajärvi, Vimpeli
Ajankohtaiset alueelliset sekä valtakunnalliset sivut käsitellen koronavirus tilannetta:

Valtioneuvosto – tietoa ja neuvontaa koronaviruksesta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos – ajankohtaista koronaviruksesta
Järvi-Pohjanmaan perusturva – ajankohtaista koronaviruksesta
Lappajärven kunta

Lappajärven kunnan alueella ei ole todettu uusia tartuntoja syysloman aikana ja alueella on ollut muutama tartuntatapaus kokonaisuudessaan.

Kunnanvirasto pidetään suljettuna 31.10.2020 saakka; yhteydenotot puhelimitse tai sähköpostitse. Varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä lukio-opetuksen toiminta ja sisäinen toiminta ei ole yleisötilaisuus tai tapahtuma eli toiminta niissä tapahtuu erillisen ohjeistuksen mukaan. Julkisen sektorin työnantajat voivat halutessaan asettaa ne julkisen sektorin työntekijät etätyöhön, joiden työtehtävät sen mahdollistavat.

Kunnan johtoryhmä vastaa varautumiskäsittelyn Lappajärven kunnan osalta poikkeustilan aikana. Johtoryhmä toimii tiiviissä yhteistoiminnassa Järvi-Pohjanmaan alueen pandemiatyöryhmän kanssa, tämä mahdollistaa varautumista ja ennakoitavuutta mahdollisesti muuttuviin tilanteisiin.

Sivistyspalvelut

Pandemiajohtoryhmän linjausten mukaan geolukio jatkaa syysloman jälkeen etäopetuksessa 19.-23.10.2020. Viikon 41 alussa lukiossa oli korona-altistuminen; kaikki altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Karanteenit loppuvat hyvissä ajoin ennen lukio-opetuksen siirtymistä takaisin lähiopetukseen. Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa toimitaan normaalisti – hyvä käsihygienia ja muut suositukset ovat edelleen kaiken A ja O. Kansalaisopisto ja musiikkiopisto toimivat koulujen tiloissa; suosituksen mukaan yli 20 ihmisen kokoontumisia ei tulisi järjestää.

Kirjasto

Kirjaston asiakkaita muistutetaan maskisuosituksesta; kirjaston henkilökunta käyttää maskeja. Henkilökunta palvelee vain tiskillä pleksin takana; henkilökunta ei tule hyllyjen väliin asiakaspalvelutehtäviin. Yleisötietokoneet ja aineistokanta ovat poissä käytöstä lokakuun loppuun saakka.

Vapaa-aikapalvelut, Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut

Nuorisopalvelut: Nuorisotilojen Meidän tila -ohjauspalvelu on tauolla 25.10.2020 saakka. Meidän tila -ohjauspalvelut avataan seuraavan kerran keskiviikkona 28.10. ja palvelut jatkuvat normaalisti tästä eteenpäin valtakunnallisia sekä alueellisia suosituksia noudattaen. Nuorisotilat ovat muiden ryhmien käytettävissä noudattaen 20 ihmisen kokoontumisrajoituksia. Etsivä nuorisotyö palvelee asiakkaittaan normaalisti.

Liikuntapalvelut: Yli 63-vuotiaille suunnattu Yhdessä hyvinvointia keskiviikko -toiminta on tauolla 31.10. saakka. Ryhmä kokoontuu seuraavan kerran 4.11.2020 mikäli valtakunnalliset ja alueelliset suositukset tämän mahdollistavat. Kunnan kuntosali on käytettävissä normaalisti, muistaen sosiaalisen etäisyyden sekä hyvän käsihygienian. Kuntosalille on järjestetty käsidesejä sekä laitteille desifiontiainetta sekä pyyhintäliinoja. Koronatilanne ei vaikuta Jami:n liikuntasalin käyttövuorojen toimintaan; vuorot toimivat normaalisti. Aquariuksen sauna ja talviuinti avataan asiakkaille marraskuusta lähtien, tiedotamme tästä erikseen. Toiminnan järjestämisessä huomioidaan valtakunnalliset sekä alueelliset suositukset. Yhdistykset ja muut toiminnanjärjestäjät vastaavat itse omien ryhmien tiedottamisesta ja toiminnasta poikkeusajan aikana tässä vaiheessa.

Lisätietoja antavat:

Kunnanjohtaja Sami Alasara, 044 3699 611
Hallintojohtaja Päivi Huhtala, 044 3699 414
Perusturvajohtaja Marita Ylilahti, 044 2970 265
Sivistysjohtaja Tarja Puro, 044 3699 221
Tekninen johtaja Anne Övermark, 044 3699 505
Vapaa-aikasihteeri Anssi Kuusela, 044 3699 440
Sähköposti etunimi.sukunimi@lappajarvi.fi

Scroll to Top