Lappajärvelle Maailmakaikkeuden Kuutio – kaikki mukaan suunnitteluun

artikkelikuva ajankohtaista

 Lappajärven kunnan valtuuston hyväksymän strategian perusteella Lappajärvellä tehdään taas jotain uutta matkailun piiriin Maailmankaikkeuden Kuutio suunnitteilla, kertoo Heikki Mäkipää, joka vastaa hankkeen toteuttamisesta. Hanke toteutetaan yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Liiton AKKE rahoituksen ja Lappajärven kunnan kanssa.

Mikä on Maailman Kuutio?

Kraatterijärvi Geopark on saanut UNESCO-statuksen vuonna 2024 ja alueelle tarvitaan oma geokulttuurinen keskus, Maailman Kuutio, joka toimii sekä koulutuksellisena että matkailullisena kohteena geoparkin kävijöille. Keskus sisältöineen on laaja hanke, joka vaatii erilaisia yhteistyökumppaneita toteutuakseen. Se kertoo huikean 13,7 miljardin vuoden tarinan alkuräjähdyksestä nykypäivään. Maailman Kuutio tuo yhteen paikkaan ympäristökasvatuksen, alueen kulttuurin, geologisen historian tarinallistamisen, geokulttuurin ja geomatkailun palvelupolun. Keskuksessa on kolme pääasiallista osa-aluetta: Geoparkin arktinen keskus, elämyksellinen keskus ja opetuksellinen
keskus. 

Selvityshankkeen tavoitteena on luoda selvät suunnitelmat edellä mainittujen teemojen mukaisesti yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Hanke kartoittaa ja sitouttaa oleelliset yhteistyökumppanit. Kumppanien kanssa hankkeessa
suunnitellaan Maailman Kuution yhteistyötoiminta, joka huomio erilaiset tarpeet ja toiveet. Toiminnan suunnittelu linkitetään Lappajärven kunnan omana hankintana tekemään rakennussuunnitteluun.

Nyt kaikki mielipiteet julki!
Hanke kartoittaa kyselyllä kaikkien kuntalaisten mielipiteet ja uudet ajatukset Maailman Kuutio hankkeesta. Oheisen nettiosoitteen kautta pääsee vaikuttamaan hankkeeseen nyt, eikä kenenkään tarvitse jälkikäteen harmitella, kun ei osannut avata suutaan oikeaan aikaan. Napsauttamalla oheista osoitetta pääsette esittämään omalla nimellänne ajatuksenne. 

Toivottavasti saamme monia uusia ideoita kunnianhimoisen hankkeen taakse.
https://form.jotform.com/241343099265055 
Rohkeasti mukaan!!

Lisätietoja:

Kunnanjohtaja Sami Alasara
sami.alasara@lappajarvi.fi
+358 44 369 9611

Projektipäällikkö Heikki Mäkipää
heikki.makipaa@lappajarvi.fi
+358 44 994 1423

Scroll to Top