Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään vuosittain marraskuussa viikolla 45.
Ehkäisevän päihdetyön viikolla kampanjoidaan vapen ja nikotiininpussien haittojen lisäksi myös energiajuomien haitoista sekä ikärajoituksen asettamisesta Lappajärvellä ja Evijärvellä.
Nikotiini ei ole harmiton päihde, eikä kuulu nuoren elämään
Vape (sähkötupakka) ja nikotiinipussit (valkoinen nuuska) ovat nousseet nuorten suosioon. Perinteisen tupakan suosio ja käyttö on pitkän aikavälin mittauksen aikana vähentynyt. Vapetus puolestaan on kaksinkertaistunut 14-20-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Nikotiini aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja sen vieroitusoireet aiheuttavat ärtyneisyyttä, keskittymisvaikeuksia ja uniongelmia. Nikotiinituotteiden ostamiseen liittyvät ikärajat on asetettu turvaamaan lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä.
Aikuinen, jos olet huolestunut oman tai lähipiirin nuoren mahdollisesta nikotiinituotteiden käytöstä!
Ota rohkeasti puheeksi nikotiinituotteet nuoren kanssa. Mieti omaa suhtautumistasi päihteisiin ja mahdollisia pelkoja, mitä liittyy nuoren nikotiinituotteiden käyttöön. Älä tuomitse, vaan keskustele rauhallisesti. Tuo selkeästi esiin, ettei nikotiinituotteiden käyttö ole ok, mutta haluat olla nuoren tukena, kun hän haluaa lopettaa niiden käytön. Etsikää yhdessä lisää tietoa nikotiinituotteiden käytön lopettamisesta ja saatavilla olevasta tuesta. Näissä asioissa tukea saa myös läheltä oman yksikön koulu ja opiskelu terveydenhoitajalta.
Älä vertaile uusia nikotiinituotteita muihin päihteisiin, että ne olisivat vähemmän haitallisia kuin esimerkiksi tupakka. Eri tuotteiden haitat ovat erilaisia. Esimerkiksi tupakoinnin haitat tunnetaan vuosikymmenien tutkimuksen perusteella, mutta uusien nikotiinituotteiden haitat ovat edelleen osin tuntemattomia.
Oheisten linkkien takaa löydät ohjeita ja tietoa nikotiinituotteista sekä kuinka asian voi ottaa puheeksi nuoren kanssa:
Nuuska-keskustelukortti
Päihteet-keskustelukortti
Päihdelinkki – nikotiini
Tositietoa nikotiinista
Valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön viikkoa toteuttaa Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, johon kuuluu yli 60 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Lue lisää: www.kysyminenkannattaa.fi
